
Kuva: nimimerkki Pörri.
Juttelimme tänään kevääntulosta joka on tullut
myös tänne Oulunseudulle ja mietimme mistä ke-
vään tunnistaa ja mitä kaikkea mukavaa kevät tuo
tullessaan pitkän ja pimeän talven jälkeen.
Muutama lapsi oli jo nähnyt joutsenia koulumat-
kallaan.
Jutun yhteyteen on laadittu aiheeseen sopiva, aika
mittava kevättä ja muuttolintuja sivuava linkki-
kokoelma, jos joku lapsista innostuisi kevät-aiheesta
tämän jutun myötävaikutuksella enemmänkin, tai
innostuisi esim. tekemään kevätretken vaikkapa Li-
minganlahdelle muuttolintuja bongaillen.
Katselimme kuvia joutsenista ja kuuntelimme myös
joutsenten ääniä Ylen kansallisesta äänigalleriasta.

Olemme seuranneet syksyn ja talven aikana myös
Kuusamon suurpetokeskuksen karhujen vaiheita.
Linkki: Kaleva plus / Karhu
Kotkanlento ry on asentanut karhunpesään
web-kameran, josta voi seurata karhunpesää
"livenä".
Tänään ei karhuja pesässä näkynyt, joten ne
ovat jo heränneet talviunestaan.
Linkki: Kotkanlento ry / karhukamera, samasta
linkistä voi seurata myös maakotkien pesintää.
Hailuodon Marjaniemessä on kalasääksen pesä,
johon on asennettu web kamera, kamera löytyy
osoitteesta: http://kotinetti.suomi.net/saaksi/
Hailuodon kalasääksen pesää koskevia linkkejä:
- Kaleva plus/Merikotka piipahti kalasääksen pesällä
- Wikipedia/Kalasääksi - Wikipedia/Hailuoto
Oulun lähistöllä Limingassa sijaitsee suojeltu, maa-
ilman arvokkain lintualue, Liminganlahti.
Liminganlahti sijaitsee Oulun eteläpuolella Limingan,
Lumijoen, Kempeleen ja Oulunsalon kuntien alueella.
Liminganlahti on kansainvälisesti tunnettu ja arvos-
tettu lintuvesi, ja se kuuluu Natura-ohjelmaan.
Linkkejä:
- Limingan kunta / Liminganlahden luontokeskus
avasi ovensa su 6.4.2008
- Liminganlahti / Wikipedia - WWF / Liminganlahti
- Kaleva plus / Liminganlahden Luontokeskus
- Metsähallitus / Natura-ohjelma
- Oulun seudun lintutornit
Oulun kaupungin alueella on myös monta tutustu-
misen arvoista luontokohdetta, joista löytyy tar-
kempaa tietoa Oulun kaupungin teknisen keskuk-
sen sivuilta. Linkki: - Luontopolut ja suojelualueet

n. 25 km Oulusta Kuusamon suuntaan on ainutlaa-
tuinen, luonnontilainen ja kaunis koskialue Koite-
linkoski, joka on tutustumisen arvoinen paikka
mm. näin kevään kynnyksellä, jäidenlähdön aikaan.
Linkki: - Koitelinkoski
Kevät-aiheisia linkkejä:
- Havaintopäiväkirja Hatikka Lintuhavaintoja
koko Suomen alueelta, lähes reaaliaikaisesti.
- Luontoliiton kevätseuranta
- Kevät Suomessa / Wikipedia - WWF-Suomi
- BirdlLife / Lintutilanne Suomessa
- Suomen ympäristökeskus - Kevättuuli
- Luontokuva.org - Muuttolintu / Wikipedia
- YLE Areena / Ensimmäiset muuttolinnut
- Lintubongaus / Wikipedia
- Suomen luonnonsuojeluliitto
- Suomen luonnonsuojeluliitto / valokuvia
- Suomen luonnonsuojeluliitto / Wikipedia
päivitys 28.03.2008
Seuraavaksi aiheeseen sopiva tarina lasten suusta.
Kevättarina
Joku varis meni keväällä etelään, se lauleli:
"kulkuset kulkuset joutaa jorpakkoon" . . .
Pian se pääsi perille ja häntä vastaan tuli varisisä
ja äiti. Varisisällä oli päässään hieno hattu.
Varisisä huusi lapselleen: "miksi karkasit kotoa"?
Varis sanoi: "joudat jorpakkoon ja hän huusi ei"
Varisisä sanoi: "joudut kotiarestiin", lapsi sanoi:
"niin joudunkin kukkaniitylle".
Lapsi sanoi: "katsokaa parvi joutsenia ja kurkia,
kävisimmekö tervehtimässä niitä.
Kun he menivät ylös, niin joutsenet olivat ilkeitä.

Kuva: nimimerkki Jepe.
Sitten tuli pari mopojengiläis pääskystä ja partaveik-
ko, joka ajoi moottoripyörällä.
Iskävaris otti harmonikan ja alkoi soittamaan säkki-
järvenpolokkaa.
Toinen pääskysistä sanoi: "mitä piippiä tämä on ole-
vinaan"?
Se partaveikko ajoikin monsterilla, partaveikko huu-
si: "hei pääskyset, lähdetäänkö ajelemaan moottori-
tielle"? Hän näki moottoritiellä porsaita, jotka kantoi-
vat porkkanoita ja lanttuja.
Jänis haistoi porkkanan ja hyökkäsi porsaan kimp-
puun, koska hänellä oli suurin porkkanakasa.
Sitten tuli kevätmammutti, joka kysyi:
"miksi tappelette, minäkin haluan tulla mukaan".
Kevätmyrsky tuli ja huusi:
"miksi te siellä tappelette, nyt on myrskyilma,
lähtekää kotiin".
Eläimet vastasivat: "mee ite kottiin".
Kevätmyrsky ei välittänyt ja lähti itse kotiin.
Hyvää ja aurinkoista keväänjatkoa kaikille lukijoille!
Tarinan kirjoitti nimimerkki Pörri