perjantai 11. huhtikuuta 2008

Kärpät suomenmestari 2008

päivitys 16.04.2008

Kuva: Mestaruusjuhlat Oulun Energia Areenalla.

Kärppäjuhlat olivat eilen Oulun Energia Areenalla.
Lapset saivat tänään Jari Aikion lahjoittaman upe-
an kärppien joukkuekuvan, joista kaikki olivat hy-
vin onnellisia.
Mahtava muisto lapsille ja SUURET kiitokset lähte-
vät Jarille. Linkkejä: - Jari Aikio
- Tähän tulee mestaruusjuhlien videolinkkejä.

päivitys 15.04.2008

Kuvassa suomenmestarit 2008.

Niinhän siinä sitten kävi, niin kuin odotettiinkin ja
Kärpät voittivat suomenmestaruuden jo toisen ker-
ran peräkkäin.



Yksi kerhomme Juhamatti Aaltosen fanittaja oli in-
nostunut hankkimaan itselleen fanipaidan,
josta kuva ylhäällä.



Katso video suomenmestari kärppien pukukopista,
videolta löytyy pari "ylläriä" koskelan ip:n lapsille.


päivitys 11.04.2008


Kuvassa Finaaleissa 2008 huippuvireeseen päässyt Jonas An-
dersson ja onnittelijana tehopelaaja Juhamatti Aaltonen.

Olemme seuranneet Oulun kärppien otteita läpi ko-
ko kauden ja kävimmepä itsekkin katsomassa
Kärpät-JYP-ottelua Oulun Energia Areenalla
26.01.2008, Kärppien Juha Junnon, Seppo Ar-
posen
ja Kärpät 46 ry:n Harri Ahon ja Sampo
Anttilan
myötävaikutuksella, tästä kiitokset heille!

Ottelun video löytyy TV Nelosen sivuilta , tästä
linkistä klikkaamalla
.


Kuva: Kärpät-JYP ottelu 26.01.2008.

Tekemämme Kärpät-JYP- otteluretken "seurauk-
sena" aika moni lapsi sai vanhempien "riesaksi " :)
"kärppäkipinän", joka ei ole sammunut vieläkään ja
toivottavasti ei sammukkaan, koska aika moni lapsi
koki ottelun aikana tunteita-elämyksiä, joita ei muu-
alta saa, ei, vaikka kuinka yrittäisi!

Voipi olla, että joku/jokin näistä "kipinän" saaneista
lapsista toimii aikuisiällään pelaajana, tuomarina,
huoltajana, joukkueenjohtajana, luistimen teroit-
tajana, taikka jopa valmentajana jossain lätkä;- tai
muussa joukkueessa, mene ja tiedä, aika sen näyttää.


Kuva: Lasten suosikki "Penne Jasonen".

Reissun antia onkin hehkuteltu "höyrähtäneen oh-
jaajan" ja lasten toimesta pihapeleissä ym. yhteyk-
sissä lähes päivittäin, melkeimpä väsyksiin asti :) .
Katso: Lapset ja liikkuminen.

Toivottavasti kausi loppuu lauantaina ja saamme
kaikki hieman hengähtää . . . ,
eikä kenenkään tarvitse hakeutua uupumislomalle,
tämän niin "vähäpätöisen" asian aiheuttamien trau-
mojen vuoksi!
tässä on linkki tuon ottelun aiheuttamiin tunnelmiin.

Ihan uutena asiana olemme myös veikanneet, jokai-
sen playoff-ottelun lopputuloksen ja oiken veikan-
neita odottaa voiton ratkettua "huikea" palkinto.


Kuva: Kärppien fanikatsomon huumaa 2007.

. . . ja kaiken lopuksi varsinaiseen asiaan . . .

Kärpät
pelaa tällä hetkellä finaalisarjaa Espoon
Bluesia vastaan. Kärpät voittivat eilen 10.04.
Bluesin Espoossa maalein 0-4, josta löytyy video
TV Nelosen sivuilta, tästä linkistä klikkaamalla.


Kuva: 2008 Janne Pesonen, Tuomas Tarkki ja Jari Viuhkola.

Kärpät
johtaa nyt ottelusarjaa voitoin 3-1
ja suomenmestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

Ottelusarja on katkolla ensimmäistä kertaa
Kärpille
tulevana lauantaina 12.04.2008 ja otte-
lu nähdään suorana TV Neloselta, klo 16.30.

. . . tuskimpa kukaan uskoo, että Blues voittaisi
Kärpät vielä 3 kertaa peräkkäin!

Katsomme tänään (teosto-
vapaan) POIKA PALASI
POHJOISEEN DVD
:n, jo-
ka kertoo Kärppien viimei-
sestä ottelusta Jokereita
vastaan vuonna 2007 jolloin
Kärpistä tuli suomenmesta-
ri! . . . toistuvatko nuo
tapahtumat viimevuotiseen
tapaan tulevana lauantaina
ja juhlimmeko jälleen kerran
Oulussa Kärppien suomen-
mestaruutta kauppatorilla,
vai missä, se on kyllä aivan sama missä,
kunhan juhlitaan! . . . pidämme Kärpille peukkuja!


Kuva: "poika" Kärppäkapteeni Jari Viuhkolan harteilla keväällä 2007.

Kuva: Kärppäfanien juhlaa Oulun kauppatorilla 2007.

Tytöt ovat keksineet hauskat laulunsanat Kär-
pistä ja Bluesista Kaksi varista kappaleeseen:

Petri Matikainen istui aidalla., sili vati seilaa, sili
vati seilaa, se nyt lähti pois.
Brüüü-üü-üü-ückler lähti käppäileen. sili vati
seilaa, sili vati seilaa, sekin lähti pois.
Kari Jalonen pokaalin nyt sai, sili vati seilaa, sili
vati seilaa, se jäi paikoilleen.
Tarkki iloissaan tanssi polkkaa vaan, sili vati seilaa,
sili vati seilaa, kärpät voittivat.


Kuva: suomenmestarit Oulun kauppatorilla keväällä 2007.

Seuraavaksi lasten huomioita huomisesta pelistä:
- Kärpät voittaa huomenna 2-1, koska he haluavat
kanadamaljan Ouluun.
- Brückler on huomenna aivan tärähtänyt.
- Kärpät voittaa siksi, että se on SM-liigan paras
joukkue.
- Kärpät voittaa siksi, kun ne pelaavat rehtiä peliä.


Kuva: "Kärppämuuri ja vaalimahti" Tuomas Tarkki, kuva on
kolmannesta finaaliottelusta Kärpät-Blues 09.04.2008.


- Kärpät voittaa sen takia, kun Tarkki pelaa hyvin.
- Kärpät haluaa voittaa, koska Jalonen, Hyvönen,
Jaakola, Bros ja Pesonen poistuvat joukkueesta.
- Huomisen pelin parhaita pelaajia ovat:
Janne Pesonen, Jonas Andersson, Hannes Hyvönen,
Jari Viuhkola, Tuomas Tarkki ja Michal Bros.

Linkkejä:
- Jääkiekkoaiheisia tarinoita blogissamme
- TV Nelosen jääkiekkovideot - Jääkiekon SM-liiga
- Oulun Kärpät - Espoon Blues - www.JUNNUT.com
- YLE/Urheilu/Jääkiekko - Wikipedia/Jääkiekko
- Wikipedia/Oulun Kärpät
- Kaleva plus/Kiekkokaleva - Jatkoaika.com